Päätin lykätä kaiken luovan ja ajatuksia vaativan tentin ja juhlien jälkeiseen aikaan, ja nyt kun se aika on koittanut, ajatuksia ei enää olekaan.
Postilokerosta löytyi yllättäen suuri nimetön paketti täynnä kuivapastelleja, ei lähettäjää, ei korttia, mutta käsiala oli tuttua ja varmaa. Seuraavana päivänä saapui uusi läppäri, mutta pinosin kaiken vain syrjään ja liimauduin monisteisiini kiinni, pelkkiä nidottuja nippuja oli monta kymmentä. Nyt ne näyttävät kuluneilta ja ryppyisiltä pöydän kulmalla.
Unet ja päivät ovat vielä hieman väsyneitä. En saa aikaiseksi mitään. Kuorin punaisen jouluomenan ja paheksuin sen alta paljastuvaa vihertävää hedelmälihaa. Tuollaisen punaisen kanssa pitäisi olla valkoinen sisus, sellainen, jossa on kirsikanvärisiä kalpeita raitoja.
the cruelest month
4 tuntia sitten
Mietinpä vähän aikaa, että niinköhän uskallat napsia postissa saapuneita "kuivapastilleja" luovia ajatuksia ajatellessasi. Mutta luin sitten uudestaan ja kyse olikin taiteentekemiseen tarvittavista tarvikkeista.
VastaaPoistaPäivällä olin kaupassa hypistellyt pusseja joissa oli hedelmistä kuivattuja "karkkeja", mutta en raatsinut ostaa koska olivat niin hiton kalliita, niin siitä kai sitten tuli tuo lukivirhekin.
"Unet ja päivät väsyneitä"? Voiko niin olla? Kielikuvana, metaforana jollekin, ehkä.
Minulle päivät avautuvat aina yhtä terhakkaana vaikka itse olisin kuinka väsynyt. Nukun nykyöisin neljästä kuuteen tuntiin, päälle pienet päiväunet jos vain mahdollista (aina, kun avaan kirja ja alan lukemaan, olen kohta unessa). Ainakin ti ja to jolloin nuorinkin on kerhossa muutaman tunnin. Niin silleen sitä sitten jaksaa -jos jaksaa.
Miten on monisteiden kanssa, nukahtaako niiden ääreen yhtä helposti?
Ehkäpä jäisi sellaiset nimettömät makeiset syömättä, tai voi olla niinkin, ettei hyväuskoisuuteni pohjaa ole vielä nähty.
VastaaPoistaMinä olen unien lapsi, ja olen aina ollut. Nukun paljon paljon, 9-10 tuntia ja pitkään valvoneena 12-13 tunnin korvausunia. Kahdeksallakin pärjää, ja kuudella ja neljällä tunnilla useita päiviä, mutta korvausunet tulevat ennemmin tai myöhemmin. Päiväunia en nuku mielelläni, niitä on niin vaikea pitää alle kahdessa tunnissa, että tunnin jälkeen herääminen on hirvittävän vaikeaa ja tuskallista. Keikun siis unen rajamailla koko ajan.
Päivien väsymys on sellaista hitautta, tylsyyttä niin kuin olisi pöydälle unohtunut kylmä puurolautanen. Uniinkin se väsymys tulee, jolloin ne ovat liiankin vilkkaita, sekavia ja melskeisiä, eivätkä lepuuta juuri ollenkaan.
Harvoin nukahtelen kirjojen ja monisteiden ääreen, silloin pitää olla jo kovaa stressiä ja jotenkin häiriintynyt päivärytmi muutenkin. Aika outoa se olisikin nukahdella, kun nukkuu muutenkin niin runsaasti kuin vain voi.