sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Istun hänen sylissään juhlissa ja olen varmaan onnellinen. Varoittamatta hän repii paitani edestä auki, saumat ratkeavat, ja käy käsiksi rintoihin. Hymyilen kuin nukke ja katson huoneen ovelle. Siellä on hänen ystävänsä ja tiedän, että hän tarkoittikin, että yleisö näkee tämän vallan ja häväistyksen. Näen oman järkytykseni hänen kasvoistaan. Ystävä harppaa huoneen poikki ja käy hänen kurkkuunsa kiinni. Lakkaan hymyilemästä. Myöhemmin unohdan autuaasti, että minuun käytiin käsiksi ensin. Tänä syksynä muistan ja itken vasta nyt.

14 kommenttia:

  1. Hmnh.

    (Miettii.)

    ... tuota en käsitä, välttämättä

    (Miettii lisää.)

    mutta pystyn ymmärtämään. Ehkä.

    (Miettii vielä lisää.)

    En tiedä.

    Olen törmäillyt kompleksieni kanssa julkisesti, ja maksanut siitä... en käsittääkseni ole häväissyt silti muita kuin itseäni. (Tästä en voi kyllä olla aivan varma?) Äitini... kun olin pikkupoika, sanoi: "Harmi ettei sinulla ole siskoa." (Hän näki miten ujo olen, etenkin tyttöjen seurassa.)

    VastaaPoista
  2. En, en ymmärrä.

    VastaaPoista
  3. Höh, kerkesin kommentoida samaan aikaan.

    En tiedä, mitä asiasta sanoa. Olen vähän ujo kuitenkin, ja juuri niissä juhlissa yritin olla oikein avoin ja sosiaalinen ja tutustua kaikkiin uusiin ihmisiin. Ja minut nolattiin pahanpäiväisesti ja aivan yhtäkkiä, enkä melkein muista siitä mitään.

    No eihän se mikään kiva tyyppi ollut. Tämä poikaystävä.

    VastaaPoista
  4. Onpa onni, että se on entinen poikaystävä.

    VastaaPoista
  5. Jätkälaumassa olin aina Alfa-uros. (Ei, en ole homo. Elämäni olisi paljon helpompaa jos olisin. Mutta silloin en olisi Minä.) Niin, mukulana komensin tiettyä "kevyttä kenttäpatteristoa"; eli jos sanoin porukalle vaikka että "lähetään katkasemaan Rööperin Jaskalta sen kurkku", niin nehän lähti. Piru vie, osa jopa ennen kun minä, liput liehuen.

    Minulle on jäänyt - muistakin kuin tällaisista kokemuksista - valtava vastenmielisyys vallankäyttöön. Armeijassa meinasin joutua vaikeuksiin tämän asenteeni kanssa... vittu, minua uhattiin sotaoikeudella. En antanut periksi, mutta totta kai tajusin ettei Järjestelmää vastaan yksittäinen ihminen mitään mahda. Niinpä heittäydyin "harmaaksi eminenssiksi"; aloin vedellä sellaisia lankoja. Olin kirjuri, ja kirjoitin Pääesikuntaan siitä miten kirjurikurssit pitää järjestää. (Koska nykyisin ne olivat pöhköjä.) Sieltä tuli, käsittämättömän äkkiä, Pysyväismääräys jossa määrättiin että "tästä lähin Kirjurikurssit järjestetään seuraavalla tavalla" ... allekirjoituksena oli joku kenraali. (Eikä korpraali N.N. Joka olin minä. Ja viikon kestävä kurssi oli - yhtä painovirhettä myöten - sanasta sanaan sama kuin tekemäni.)

    Tein minä armeijassa muitakin konnankoukkuja. (Oikeastaan mielenkiintoisempiakin. Mutta niistä asioista piti luvata olla vaiti. Ja niin olenkin.) Kasarmilla oli niin kamalasti joutilasta aikaa; ei aina jaksanut katsella lintuja jotka tulivat ikkunalaudalle katselemaan mitä minä siellä, sisällä, teen. Oli talvi ja taivaalta tuli välillä lunta. No, keväällä, kun lähdin sieltä, minulle luovutettiin Prikaatin Killan pienoisLippu, marmorijalustalla. Siinä oli mun nimi, N.N. (Samanlaisen sai Reserviupseerikoulun priimus. Mutta vasta toisena.)

    Ps. Vein lipun isälleni - reservin tykistön yliluutnantille, mutta laskin sen puolitankoon. Olin ilkeä. Minua jotenkin vitutti minun elämäni. Minut, joka inhoan militarismia, palkittiin kutsuntaeräni KAIKKEIN arvostetuimmaksi sotilaaksi. (Se ei sopinut sisäiseen Geysireisyyteni. Ei millään.)

    Huh, huh kun tuli pitkä vuodatus. Ei kai sev väliä.

    VastaaPoista
  6. Tiina,

    no niinpä. Rutherfordille kiitos.

    mikis,

    niin, no. Ehkä sillä ei ollut väliä, mitä sinä ajattelet, vaan sillä, miten hyvä pinnallinen palikka (merkityksessä kappale) olit siihen järjestelmään.

    armeija on sitä varten, että siellä riisutaan ihmiseltä persoona ja tehdään hänestä sopiva mutteri. ensimmäisenä luovutaan yksilöivästä etunimestä, omista vaatteista, yksityisyydestä ulostamisen suhteen ja jopa peilikuvasta. psyyke murretaan systemaattisesti ja hallitusti. eikä sieltä kukaan tule entisenlaisena takaisin. tämä ei tunnu olevan yhteiskunnalle mikään ongelma. en ole mikään ääripasifisti, kunhan vain ihmettelen, että tämäkö on ainoa keino kouluttaa sotilaita.

    VastaaPoista
  7. Olet sekä oikeassa, että väärässä. Enemmän kumminkin väärässä.

    Sotilaskoulutuksen tarkoitus on tehdä ihmisestä sotilas; se tarkoittaa että hänestä tehdään (tavallaan) automaatti. Joka on hyvä asia. Koska... ajattelepa ite; et voi luottaa asekumppaniisi jos se yhtä äkkiä päättää alkaa "sooloilla"... Ei niin saa tehdä. Eikä koulutettu sotilas niin teekään. (Vaan ottaa vastustajalta nirrin pois.)

    VastaaPoista
  8. Niin, miten tuo nyt vastaa mitenkään pohdintaani siitä, tarvitaanko automaatin valmistukseen ja hierarkian varmistamiseen aivan erityisesti rikkovia elementtejä.

    Älä nyt ollenkaan mene olettamaan, että en ymmärtäisi melko ehdottoman tottelemisen ja kaavan mukaan toimimisen tärkeyttä. Aliarvioit nyt harkintaani.

    VastaaPoista
  9. En minä sinun harkintakykyäsi ole aliarvioinut. Korkeintaan omaani.

    VastaaPoista
  10. Kyllä ihminen voi olla julma. Kamalaa.

    VastaaPoista
  11. millähän tästä syyllisyyden tunteesta pääsisi eroon?

    tunnen syyllisyyttä siitäkin, että se toinen menetti malttinsa, koska tiedän, että se oli kova pala silloin.

    mutta nyt kun tarkemmin ajattelen, niin kumpaakaan ei kiinnostanut paskaakaan se, miltä minusta tuntui olla välineenä. siinä revittävänä ja puolustettavana tai milloin minkäkin raivon kohteena tai katalyyttinä. kukaan ei ikinä kysynyt. mutta kauhealta tuntui, niin kuin olisin pelkkää paskaa.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi11/22/2011

    karmea kokemus!

    älä koe syyllisyyttä, sinua loukattiin ja häpäistiin pahasti. Potku munille moisessa tilanteessa.
    Onneksi ystävänsä oli järkevämpi mutta ei se ikävää kokemustasi poista.

    t joku mies

    VastaaPoista
  13. Anonyymi11/23/2011

    :(

    Violation.
    Toisen ihmisen käyttämistä hyväksi oman (hauraan, heikon ja haavoittuneen) egon pönkittämiseksi. Voin vain kuvitella, ettei tämä ollut ainoa kerta, vaan ilmiö toistui monella muullakin tasolla?

    Mahtoiko tämä olla se lääkiksen opiskelija? Hieman huolestuttavaa, jos oli..

    t. Maria

    VastaaPoista
  14. kiitoksia, joku mies.

    olen minä sitä tyyppiä lyönytkin toisessa tilanteessa, mutta ei se ollut sen arvoista. kaduttaa vaan, että meni hermo ja siitä saa vain lisää vettä myllyyn, miten paha ihminen minä olen. kai se on niin, että teki niin tai näin, niin aina oli paha mieli.

    maria,

    hmm, joo sama tyyppi. voihan ihminen olla työssään todella hyvä ja empaattinen, vaikka olisi yksityiselämässä täysi persereikä. sellainen on ihan mahdollista.

    ei ollut tosiaan kuin pintaraapaisu siihen elämään. ehkä kuitenkin räikeimmästä päästä. enimmäkseen se oli sellaista hienovireistä henkistä väkivaltaa ja maahanpolkemista, jota oli aika vaikea tunnistaa sellaiseksi. ihmettelin vain, että miksi aloin vasta nyt nähdä yhtäkkiä niin paljon painajaisia. No, en ihmettele enää.

    VastaaPoista