keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Tänään olin myöhässä harjoituksesta ja tuo maailman kaunein ihminen ei heittänyt minua ulos. Muserruin sellaisen hyvyyden edessä.

Levottoman hälinän keskellä yritin kuulla sydänääniä, heikkoa naputusta luisesta kuoresta. Purjeet ja taskut aukeavat ja sulkeutuvat omaan rytmiinsä pimeässä. Nyt se rauhoittuu, nyt se kiihtyy. Ja sitten aika loppuu kesken, sydämet sulkeutuvat ja kulkevat kuka minnekin. Omakin ajautui kotiin ja kotoa linja-autoon ja sieltä pitkää mäkeä alas. Sataa paljon ja vähän.

23 kommenttia:

  1. Oot Sie rakastunut, Annikki? Ole vain, peipposeni. Mutta älä särje sydäntäsi!

    Ps. En ole mustasukkainen. (Katsoo jalkojaan, jotka heiluvat.) Toisessa raajassa on tillinvihreä polvisukka, toisessa tiilenpunainen. Jumatsukka, olen kun joku korttipakan Jokeri?

    VastaaPoista
  2. Voi hitsi, taas aloin puhua muusta kun minun piti, minun piti puhua sinusta. Tarkoitan, ihan totta, ettet "särkisi sydäntäsi". Sitä tarvitset, omaa pumppulaitostasi, nimittäin myöhemminkin. (Ah!)

    VastaaPoista
  3. Mikis, armas sulkasatoinen pöllöni.

    Jaa, no en varmaan siinä sanan perinteisessä merkityksessä.

    Kerran särjin sydämeni ja se tuntui siltä kuin se olisi korventunut niille sijoilleen. Polttaa, polttaa! -ajattelin.

    Ei se nyt kuitenkaan ole missään vaarassa, päinvastoin sydänhän on elpymistilassa, hyvä ja elävä.

    VastaaPoista
  4. Kiva! (Mää olin vähän aikaa vähän huolissani.)

    VastaaPoista
  5. Ai mistä huolissaan? ja miksi siitä pitäisi olla huolissaan.

    Kyllä kai tässä iässä voi vähän jo sydäntään särkeä, se tekee sille paljon parempaa kuin silkka kuivettuminen, vaikka typerä ei tarvitsekaan olla. En keksi montaakaan asiaa, joiden takia kannattaisi ottaa riskejä, mutta sydän ja rakkaus ovat yhdessä yksi.

    VastaaPoista
  6. Voi asian sanoa tietysti toisinpäin: "en ole huolissani mistään". En, muuten olekaan. Miksi olisin?

    VastaaPoista
  7. Esimerkiksi tämä kauhee vauhkoominen siitä mitä luonnolle tapahtuuu... nyt kun ihmiset... ja sillain. Aika naurettavaa. Mää oon varma että kun ihmiset poistuu tältä planeetalta (tavalla tai toisella) niin Luonto hoitaa itsensä, sen jälkeen. (heh heh.)

    VastaaPoista
  8. Vähän vain yritin haarukoida, että mikähän sen huolen aihe mahtoi olla, tälleen keskustelun kannalta. :)

    Niin, olihan siitä joku dramaattinen dokumenttisarja "maailma ihmisen jälkeen" tjs. Ostoskeskus alkoi metsittyä nopeasti ja pian kaikki merkit sivilisaatiosta olivat kadonneet.

    Kai sen piti vedota ihmisen egoon, kuinka kauheaa on, kun noin vain kukaan ei jää kaipaamaan ja hienoimmat rakennuksetkin rapautuvat rops vaan ja katoavat.

    VastaaPoista
  9. Selitin, "seli seli sei...". Ei tietenkään tapahdu muuta kuin mitä tapahtuu. En halua kuvata, mitä.

    VastaaPoista
  10. Sitä paitsi. Jos oikeasti haluaisimme (emme halua) tietää mistä on kyse, muuttuisimme vaaksiaisiksi. Ja tekisimme... mitä nyt sitten tekisimme, pyyhkisimme (ällötävillä jaloillamme) ikkunoita, esimerkiksi? Tai muuten vain poulkkoilisimme?

    Elämä, on.

    VastaaPoista
  11. Ei saduissa käy niin, että muututaan vaaksiaisiksi. Niin käy vain venäläisissä klassikoissa, joissa muututaan milloin miksikin. Se menee niin päin, että ällöttävistä jaloista muututaan ihmisiksi.

    Mutta en minä nyt niitä jalkoja halua ajatella, kun maailma on nyt näyttänyt kehnoille aivoilleni todellisuuden, jossa hyvyys kirkastaa kaiken. Aion pitää tästä heräämisestäni kiinni ainakin marraskuun alkuun asti.

    VastaaPoista
  12. Taisin olla - tai oikeastaan olinkin - 11 v. vanha kun aloin tutkia hyönteisiä. Opin termin "metamorfoosi". Samana syksynä luin Kafkan "Muodonmuutos" novellin. Arvaa säikähdinkö? No, en.

    "Hiilihangolla ratsastaja" novellia minä pelästyin paljon enemmän. Vielä nytkin se nostaa ihokarvani pystyyn, en tiedä miksi, niin nyt vain on.

    Ps. Totta kai toivon, kolibrini, että pysyt ihastuksenolossasi mahd. kauan ja pitkään kiinni.

    VastaaPoista
  13. Tiedän, että se on hiilisangolla ratsastaja (Der Kübelreiter). Mutta mulle se on aina hiilihanko!

    VastaaPoista
  14. "Eikä sydän kuole kun luulee että sen pitäisi." Czeslaw Milosz.

    (Hän kirjoitti elegioita N.N:lle.)

    VastaaPoista
  15. Minä taisin harrastaa 11-vuotiaana risteytystaulukoita, olin kiinnostunut genetiikasta. Siihen ei liittynyt kirjallisuutta.

    Ei onneksi kuolekaan. Tai olisin aika pettynyt, jos sydämet ottaisivat ja kuolisivat noin vain pelkästä luulosta. Kestäminen on sydämen juttu, ja sitä se tekee loppuun asti.

    On muuten ihmisiä, joiden seurassa tahtoo muuttua pahemmaksi, ja ihmisiä, joiden vaikutuksesta tahtoo muuttua paremmaksi. Jälkimmäisessä on kovasti enemmän järkeä.

    VastaaPoista
  16. Olet oikeassa.

    VastaaPoista
  17. Genetiikastako!? Taidat pelleillä? Yritin aikoinaan perehtyä astrobiologia mutta en kyennyt. Kävi samalla lailla kun aikoinaan kun yritin opiskella, itsekseni vaan, kybernetiikkaa. (Älyllinen kapasiteettini ei yksinkertaisesti riittänyt.)

    Ps. Mutta vittuako sillä väliä.

    VastaaPoista
  18. Ei kai genetiikka ole yhtään sen kummallisempaa kuin hyönteisetkään?

    Erityisen kiinnostavaa silloin
    oli esimerkiksi naaraskissojen mosaikismi turkin värin suhteen ns. kilpikonnavärissä. Siitä sai sellaisen hienon knopin, että puna-mustalaikullinen kissa ei koskaan ole urospuolinen.

    Et kai kylmiltään vain tarttunut niihin aiheisiin? Nehän ovat monitieteisiä erikoisaloja, ja niihin tarvitsisi kai kunnon pohjatiedot monenlaisista asioista, jotta niitä olisi helppo ymmärtää.

    Minusta on aina jotenkin tosi noloa kertoa, että aloitin aikoinaan fysiikanopinnot lähinnä siitä syystä, että se oli ainoa aine, josta arvelin, että sitä en ymmärtäisi ominpäin opiskelemalla. Ei siis noloa sen takia, että en ole niin lahjakas, vaan sen takia, että sellainen syy paljastaa minusta jotakin perinpohjaista ja suunnitelmallista, jota en ymmärrä itsekään. Toinen syy oli se, että fysiikka on hyvin kaunista. Se on hyvä syy.

    VastaaPoista
  19. Fysiikka ON kaunista. Samoin shakki. Shakissa on jumalattoman kauniita matemaattisia polkuja. Voi että, niitä on kiva kävellä.

    VastaaPoista
  20. Minä mietin kuka tuo N. N. oli? Nenni Nunnu? Nanna, os. En-Anna-Panna, Näkkäläjärvi? Niina Nyyhky? Naomi Nappi? Neomi Näppy? ...

    Ei ollenkaan ihme että runoilija kirjoittaa noin käsittämättömiä säkeitä. (Tollanen tyttölauma kimpussa ja kaikkea!)

    VastaaPoista
  21. Eikö N.N. eli tuttavallisemmin neiti nönnönnöö ole ihan vain yleinen salanimi nimeämättömälle? Hyvä vaan, ettei alati uteliaat (ainakaan joskus) saa tietää, kenelle on kirjoitettu.

    Ajatella kaikkia niitä mahdollisia naisia, miksei miehiäkin. Onhan se kutkuttavampaa eli kutkempaa noin kuin tietää tarkkaan.

    "Mies, joka kulki matemaattisia polkuja." on hyvä alku tai loppu jollekin. Keskikohtaa siitä ei tule.

    VastaaPoista
  22. Annikki armas (kippura varvas), kyllä minä tiedän että N.N. on eräänlainen hymiö. Olen pelannut monta teoreettista shakkipeliä jossa toisena vastustajana on Morphy, Steinitz, Lasker, Capablanca tai Alehin ja pöydän toisella puolella on herra N.N. Joka aina häviää... Minä häviän huomenna Reykjavíkiin. (Saanko viedä Sulta terveisiä?)

    VastaaPoista
  23. no minä en ole tiennyt ihan hirveän kauaa sitä, ihan vähän aikaa vain. mutta luulin, että kaikki muut tietää ja siksi ihmettelin.

    ei kai N.N. voi hävitä, jos hänelle kirjoitetaan elegioitakin. kaikki N.N.:n kohtaavat häviävät.

    voit kertoa terveisiä jäätiköille ja aroille, mutta et kuumille lähteille, etkä kuppiloille. niillä rajoituksilla mukavaa ja rajatonta matkaa!

    VastaaPoista