perjantai 5. elokuuta 2011

Tuvan lattialla istui itkevä kissa. Suuret kyyneleet vierivät karvaiselle poskelle, silmien väliin oli ilmestynyt ensimmäinen harmaa tupsu. Sanotaan, että kerran tuhannessa vuodessa kissa saa sanoa, mitä se ajattelee, mutta tämä kissa ei puhunut. Itki vain katkerasti.

6 kommenttia:

  1. Kissan "sielussa" on käynyt ymmärryksen puhuri, hetken aikaa: Sille valkeni, että tuhat vuotta, ja paljon ylikin, on toinen nisäkäs, ihminen, halunnut heikompiansa kahlita, laittaa häkkeihin, kesyttää, kuljetella minne lystää alkuperäisistä oloistaan.

    Kissat, koirat, lehmät, hevoset, delfiinit jne. ihmisnisäkäs sulkee aitauksiinsa ja vain siksi, että se tuntee olevansa kaiken yläpuolella ja luulee saavansa tehdä muille luontokappaleille, ja luonnolle yleensä, mitä lystää. Syödä niitä, vaatettaa itsensä niiden nahkoihin, jalostaa, geenimanipuloida, kloonata... Ja kaikki tämä rajoitta, määrättömästi.

    Kissan kohdalla aluksi vain siksi, että se auttoi pitämään nurkat siisteinä ylimääräisistä hiiristä ja rotista, tautien levittäjistä. Mutta kun kissaa silitellessään ihmiselle valkeni, että tämä niin turha toimi antoi myös selittämätöntä lohduketta muuten niin synkkään ja raakaan elämään, se päätti lopullisesti sinetöidä jälleen erään lajin kohtalon omiin käsiinsä.

    Olisiko kissa itse silityksiä kaivannut tai tarvinnut jos se olisi vain saanut elää vaaranalaista elämäänsä viidakoissaan, siellä, minne senkin lajin evoluutio vielä ihmisen korkkaamattomana oli miljoonien vuodenkiertojen aikana, kiireettä, kehitellyt?

    Katsokaa ihmisen luomisyrityksiä, katsokaa! Kissassa monen muun lajin ohella näkyy, kuinka luonnoton on sen lajin tie näyttelystä toiseen, sylistä kolmanteen...

    VastaaPoista
  2. ajattelisin niin, että kotieläinten ja ihmisen liitto on symbioottinen. läheskään kaikki eläimet eivät kesyynny, mutta kissa ja koira ovat ihmisten luo itse omin syin tulleet, ja siihen jääneet. koira on muokannut ihmistä siinä missä ihminen koiraa. vuorovaikutus ottajan ja antajan näkökulmasta on vähän liian yksioikoinen ja moninaisuudelle sokea minun makuun.

    ihminen on kuin levään pukeutuva rapu, kirvalaumojaan ne muurahaisetkin paimentavat.

    VastaaPoista
  3. Annikki, minä näen nämä asiat aika karun yksioikoisesti. Ihminen kun joka tapauksessa on faunan tämän hetkinen ylensyöjä, piittaamaton kaikesta muusta elollisesta vaikka lajilla olisi siihen edellytykset muista eläinlajeista poikkeavan ajattelu- ja päättelykyvyn, aivojen, ansiosta.

    Äskettäin se vasta on havahtunut huomaamaan, mitä on tehnyt, mutta jatkaa silti entistä menoaan.

    Aivojemme ansiosta osaamme myös selittää itsellemme (sulkea silmämme, kulkea lumeessa), miksi piloille jalostamiamme kissoja ja koiria silittelemme, miksi kalastamme valtameret tyhjiksi, miksi saastutamme, miksi teemme kaikkemme kaiken elollisen pikaiseen lopettamisen saamiseksi. Jne.

    Minulla ei kovin hyvä olo ole kun katson mitä tahansa eläinlajia jota ihminen hallitsee, kahlitsee, joukkoteurastaa ja ylensyö. Vaikka jokunen niistä näyttäisi ilostakin itkevän.

    Levään pukeutuvaa rapua ihminen ei missään nimessä muistuta, korkeintaan myrkylliseen sinilevään joka enimmillään sekin on ihmisen itsensä aiheuttamaa.

    VastaaPoista
  4. Niinpä niin, kaikki pitäisi ymmärtää ja hallita pohjia myöten, satoja ja tuhansia vuosia eteenpäin, ja alta aikayksikön, muuten voi vain odottaa tuhoa. Melko mahdoton vaatimus yhdeltä eläimeltä, edes sellaiselta kuin ihminen. Ja miten silti voisi tietää, että ihmisen valtava muokkaava voima olisi ehdottomasti väärin ja pahaa, kuka sen määrittelee ja mistä käsin.

    Kaikenkattavan pahuuden näkeminen on hallinnan yritys sekin, turhauttava ja kipeä reagoiminen siihen, ettei kukaan sano miksi on niin kuin on, eikä kukaan sano miten pitäisi olla. Pelkkä pahuus ja ahneus ovat vain sanoja, jostain ne tulevat, ja jos ei usko saatanaan tai vastaavaan yliluonnolliseen, niin ei sitä siitä arkkibakteerien, aitotumallisten ja selkärankaisten ketjusta voi mennä osoittamaan, että tässä kohtaa se tuli tähän olentoon.

    Niinpä minä valitsen olla lempeä tälle olennolle, se on tästä maailmasta kotoisin - aivan kuten kaikki muutkin olennot, eikä tippaakaan huonompi.

    VastaaPoista
  5. Annikki, lempeys ja hyvyys toista eläintä kohtaan; sitä en missään nimessä kritisoi. Äitini oli hyvä esimerkki siitä, kuinka kotieläimiä tulee kohdella inhimillisesti. Lehmät, ne muutamat ja tarpeelliset siihen elämänaikaan, eivät koskaan tarvinneet kokea hänen taholtaan aitaseipään kumahtelevia paukahduksia kylkiluihinsa kuten nähtiin niin monen väsyneen mökinihmisen omillensa tekevän.

    Minullakin on ollut joskus kissa, ja koirakin kun vielä metsästin, ja yritin aina toimia niitä kohtaan äitini esimerkin mukaan. Hevonenkin oli, pari sikaa ja lehmävasikka kasvatettavana kun vanhemmat tyttäreni olivat vielä keskenkesvuisia.

    Tämä megalomaaninen ihmisen toiminta minua ahdistaa, sitä enemmän mitä enemmän yritän sitä ymmärtää. Varmaan olisi helpompi olla ajattelematta asiaa, mutta kun nämä aivot...

    Henkilökohtaisesti yksityistä ihmistä, Sinua, en halua kolhia, en pahaa sanoa sellaiselle, joka ei sitä ansaitse. Tunteettomille on oltava tunteeton, niitä luonteenlaatuja ei hyvyys tavoita.

    Ehkä lempeä opastaminen asioiden ääreen olisi yleisemmässäkin mielessä parempi tie kuin linkolasmainen ankaruus. Kuten tässä ihan äsken pientä poikaani yritin neuvoa kun se kävi unissaan pissillä petilleni, että vessa on toisessa suunnassa.

    Muutama päivä sitten kuuntelin automatkalla Itämeri-tutkijan rauhallista puhetta kohteensa niin kaukaisemmastakin- kuin lähimenneisyydestä, ja siinä ajattelin, että kun tietoa on kertynyt mistä tahansa asiasta, niin parasta sen jakamisessa muillekin olisi rauhallinen, osoittelematon puhe ja kirjoitus.

    Tämän tiedon pitäisi vain kulkeutua sinne, missä päätöksiä tehdään. Siinä on oma työnsä.

    VastaaPoista
  6. En tiedä, kannattaako olla ajattelematta ollenkaan. Ehkä kuitenkin niin, että ajattelee ja sietää sitä tietämättömyyttä, monimutkaisuutta ja murhetta. Ajattelee, ja sitten ajattelee toisella tavalla, monella eri tavalla. Viha on sama kuin ajatuksen kuolema.

    Ja miten sinileväkin on muka paha, myrkyllinen ja paha. Sinilevällä on mitä hienoin historia, se on kaiken hapellisen elämän alku. Juuri syanobakteerit puhalsivat happea ilmakehään miljoonia vuosia, ja vahingoittivat samalla kaikkea anaerobista ympärillään, levittivät kertakaikkista tuhoa, ja synnyttivät aivan uudenlaiset olosuhteet. Siihen pitkään pitkään polkuun nähden en pysty sanomaan, onko oikein vai väärin, jos pandat ja valaat kuolevat, ja metsiä hakataan, ja kumpi on tärkeämpää maailmassa: homeostaasi vai muutos. Luulen, että molemmat.

    VastaaPoista