sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tänään söin aamupalan ja menin takaisin nukkumaan. Kuuma aurinko paistoi suoraan kasvoihin. Katossa pörräsi lihavista lihavin kärpänen, pysähtyi ja hieroi käsiään, ja pörräsi taas.

Kolmen aikaan valutin jalat lattialle, ja kai loput seurasi. Kävelin ovestani ulos ensimmäistä kertaa koko vuonna tarkoituksena käydä vain kävelyllä ilman mitään syytä. Puistossa oli huomioitu perennojen kukkimisajat, ja ranta läikehti loppukesänkeltaista kultanauhaa, jonka jokaisessa oksassa istui neitoperhonen ja nosteli siipiään, sadoin siivin. Sietämättömän sievät perhospensaat väreilivät.

Ja siinä minä yksin. Hiekkaa meni kenkään.

10 kommenttia:

  1. Ei kärpäsillä ole käsiä. (Opin tämä mikikseltä, eli itseltäni.) Muuten juttusi on taas niin käsittämättömän mainio että se häkellyttää. (Ja alan oksentelemaan villapalloja. Jotta joku raapisi minua ja antaisi kissannapusia.)

    VastaaPoista
  2. Kärpäsillä on pienet ja karvaiset kädet. kyllä näin on.

    Mikis, vanha karvaton egyptinkissani, munuaisista tulisi pitää huoli, kun ikääntyy ja syödä sopivia ruokia, kuten lämmintä maksaa ja suolatonta riisiä.

    Se itkevä kissa on nyt lakannut kokonaan itkemästä, eikä nukukaan enää liikaa, melkein viikon se nukkui ja näytti kuolevalta, mutta sitten se parani ja alkoi komennella ihmisiä. Sille maistuu myös ruoka, vaan ei terveysruoka.

    VastaaPoista
  3. Mutta tuijotuskilpailut sinä edelleen (muka) voitat? En oikein usko.

    VastaaPoista
  4. Se kissa nimittäin fuskaa! Kesken toistenne vahtaamisen sen nimittäin päättääkin ruveta seuraamaan mitä tuo hämähäkki tuolla ikkunan nurkassa puuhailee. Sinä olet sille siinä vaiheessa sivuseikka!

    VastaaPoista
  5. Mikset muka uskoisi, eihän se voi minua komennellakaan, eikä se yritä.

    Silmäthän siinä kuivuu, mutta ei ole pakko tuijottaa niin, että tarkasti näkee, kunhan pysyy silmät auki ja kohdistettuna kissan suuntaan. Ei se montaa minuuttia koskaan jaksa. Parasta kissan ärsyttämisessä tuijottamisella on se ärtyisä tuhahdus, jonka se päästää, kun se luovuttaa. Toiseksi paras, kun se alkaa vihaisesti vispata häntää.

    VastaaPoista
  6. Vai tässä ruvetaan vielä häntää vispaamaan? Myönnän mielelläni - minulla on siihen varaa - väärät käsitykseni oikeammiksi. Eli, olkoon sitten niin.

    Ei minuakaan kukaan muuten komentele. Kerran eräs yritti - rauha hänen sielulleen - nykyisin ei.

    VastaaPoista
  7. Itse asiassahan eläimet kavahtavat sitä että niitä katsoo suoraan silmiin. Se antaa niille väärän signaalin. Esimerkiksi karhu tuntee itsensä uhatuksi - jos sitä tuijottaa - ja tulee päälle. Näin käyttäytyvät myös mm. Hirvet.

    VastaaPoista
  8. Sehän se kissoilla onkin, se on niillä sellainen uhkaus ja valtaele. Siksi katsonkin niitä suoraan päin. Nehän on pieniä, ei ne mahda mulle mitään.

    Tietysti katsoisin myös karhua silmiin, ei sitä kannata pelkuriksi ruveta yhden karvaisen eläimen takia.

    VastaaPoista
  9. Vai niin. No, sitten karhu nuolisi tassujaan/näppejään ja ajattelisi "kylläpäs annikki maistui hyvälle". (röyh)

    VastaaPoista
  10. Minä kuvittelin sen niin, että karhu putoaisi polvilleen ja kumartaisi minua, ja sitten me olisimme ystäviä aina - siis sillä tavoin ystäviä kuin antautunut karhu ja uljas neito nyt voivat olla. Saattaahan se olla seksuaalistakin.

    VastaaPoista