Katson hänen käsiään. Sormet ovat hienopiirteiset, kynnet pienet. Haluan koskea niihin, mutta minulla ei ole lupaa. Pistän omani taskuun.
Huomasin vasta, kuinka raiteet laulavat junien edellä, hypnoottista korkeaa säveltä.
Lämpimistä viimeisistä kesäpäivistä huolimatta vilustuin, pää on sumea ja harva, en ymmärrä yksinkertaisiakaan lauseita, mutta lukuvuoden alku on vetänyt koulukaverit takaisin kaupunkiin ja nauran kita ammollaan niiden jutuille ruokasalissa. Muistan sentään nielaista kalapalan ensin.
Kuumeessa poljen kotiin, nukun, menen venyttelemään, enkä muista inhota panhuilumusiikkia. Salin ikkunasta kasvaa sisälle villiviinin köynnös, joka lepäili kesän ikkunalaudalla, mutta on syksyn tullen alkanut kurotella kohti lämpöpatteria. Mitähän sille tapahtuu lumen tultua.
the cruelest month
5 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti