lauantai 5. maaliskuuta 2011

Pari päivää sitten alkanut leudompi jakso tuntuu pitkältä huokaukselta kouristavan kylmän jälkeen. Lumet höyryävät paksuiksi harmaiksi pilviksi taivaalle.

Niska kivettyy. Venyttelen ja venyttelen, mutta tunnun routivan aina vain lisää kiveä. Kädet mietityttävät minua: mikä on tasaista ja varmaa leukalinjaa pitkin, miten vähän harjoitustakin niskasta voi vetää, valtimoiden piiloutuva syke, luita luiden perässä, kosketusten paloja. On outoa, miten pimeässä olen vielä käsieni kanssa, hapuilen sinne tänne tietämättä mitä etsin. Kasvatan homunculukseni kämmeniä ja sormia.

Unissa en löydä käsiäni, ne ovat niin voimakkaasti silmän kokemaa. Liike on silmän liikettä, kädet ovat sensorisesti vähäiset silmän jatkeet. Tarraan uneksimaani selkään, mutta se tuntuu vain katseelta. Valveilla taas toistuvasti paleltuneet kädenselät tuntuvat jatkuvasti, niitä kiristää ja aristaa, vaikka iho on näennäisesti sileä ja usein voideltu. Rystysissä on vaaleat jäljet pakkasen repeämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti