tiistai 22. helmikuuta 2011

Sitten tuli päivä, jona auto ei enää lähtenyt käyntiin. Ei sen väliksi, koska en itsekään ole enää käynnissä. Vietän päiviä pienessä kuumeessa, en käy ulkona. Apteekkireissulla kylmä ilma käy kipeästi keuhkoihin. Kadulla näkee karvalakkeja, nuori poika syö höyryävän kuumaa lihapiirakkaa pakkasessa, vanhalla miehellä on kamelinvärinen palttoo ja hitaat askeleet. Puistoon on uurrettu syvät kinoksiin painuvat tiet ja puut ovat kivettyneet kylmästä, mutta linnut laulavat kuin keväällä. Kirkas liverrys kaikuu lumisilla oksilla.
Lähettänyt klo

2 kommenttia:

  1. Liisu2/23/2011

    Kirjoitat proosaa kuin runoa.

    VastaaPoista
  2. Annikki2/23/2011

    proosaruno taitaakin olla jo olemassa omana itsenäisenä väliolentonaan. en olisi pienenä tyttönä arvannut, että olen siihen päin kallellaan. :)

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)