torstai 10. helmikuuta 2011

Istun kotona ja oksennan kirkasta suolahappoa. Kurkkua korventaa. Tapa, jolla kulkutaudit pistäytyvät minussa, herättää suurta hilpeyttä perheessäni. Vapisen paskoissani, joudun outoihin paikkoihin ja muutun buster keatonin tapaiseksi tragikoomiseksi hahmoksi. Säälittävä ja voimaton itku sotkee oksennusrytmin ja alan yökkäillä jatsahtavasti.

Tänään pörheä varis istui koivun oksalla korkealla kovassa tuulessa ja viippui ja vaappui keinussaan puolelta toiselle. Nokka pisti ulos höyhenistä kohti myrskyä.

Kevätkin vaappuu tullen ja mennen, lumet sulavat, satavat taas ja auringon jälkeen on niin kova ja pimeä pakkanen, että horisontti liukenee sumuiseksi tuhruksi.

Kuolleet kulkivat käsiemme läpi, silmiemme läpi silkkiin. Niin alkoivat pitenevät päivät.

10 kommenttia:

  1. Yritän empatiseerata - oma vastustuskykyni on sitä luokkaa että tuohon tilaan päästäkseni pitää nauttia jonkun verran etanolia.

    Tuo pörheä on hauska sana. Olen törmännyt siihen aiemmin lähinnä kissojen muodossa ja sitä kautta ihmismäisen olotilan kuvauksessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia vain empatiasta. Säälin itsekin itseäni (se on siitä kätevää, että aina on joku, joka ymmärtää).

    Millähän tavalla ihminen voisi olla pörheä, ehkä angoravillapaidassa. Olisit kyllä samaa mieltä variksen pörheydestä, jos olisit nähnyt sen, se oli todella pörheä, jokainen höyhen pörhöttäen.

    VastaaPoista
  3. Juhani K2/11/2011

    Aina kun Buster Keaton tulee esille, mieleeni juolahtaa tämä. http://www.youtube.com/watch?v=zsyRhRR5Iu4

    Ja joka kerta minun pitää etsiä jostain tieto että muistikuvani on oikea.

    Seinät kaatuu päälle, mutta aina siellä on aukko josta minä mahdun läpi, prkl. :)

    Niin, ja oksentamisesta tulee mieleen ryntäystilanteet vessaan, joissa ovella en ole aivan varma kumpi pää pitäisi viedä ensin maljalle.

    "Päistäni tulee tavaraa siis olen."

    VastaaPoista
  4. Juhani K,

    tietäväisellä ihmisellä on tuossa tilanteessa mukana jo sanko, tai aseman vessasta varastettu rulla roskapusseja. Aina askeleen edellä vatsaontelon painetta.

    lohdullinen ajatus tuo reiästä kaatuvissa seinissä. se on varmaan samaa sarjaa sen kanssa, että asioilla on tapana järjestyä.

    VastaaPoista
  5. "Istun kotona ja oksennan kirkasta suolahappoa."

    voiko tehokkaammin enää alkaa! Sana "kirkas" valaisee koko tekstin, joka muutenkin kurkistaa ulos tilanteesta, joka on ihmisyyttä alentava ja surkea. Keskellä oksennusryöppyä on, jos mahdollista, hyvä kiinnittää huomio ulospäin tilanteesta. Se, miten läsnä olevat muut ihmiset suhtautuvat pelästyneinä tai osanottavina, ja miten, ikkunasta vilkaisten, luonto näyttää täysin välinpitämättömältä, sille riittää oma mahdollinen kärsimys.

    "Kuolleet kulkivat käsiemme läpi, silmiemme läpi silkkiin. Niin alkoivat pitenevät päivät."

    Loppu tässä runollisessa tekstissä on mystinen mutta kaunis ja jotenkin hyvin lohdullinen. Kuolemakaan ei pelota, ja pitenevät päivät antavat lohtua. Mikään tila ei ole pysyvät, kuljemme kirkkautta kohti.

    VastaaPoista
  6. Päiväkin alkoi sillä suolahapolla tehokkaasti. Minusta siinä ja kevään kirkkaudessa on jotakin samaa, sopivat hyvin yhteen.

    Sellaista olen vähän miettinyt, että eikö ihmisyys ole läsnä myös "alentavassa ja surkeassa", ja millä tavalla oksentaminen riisuu ihmisyyttä. On olemassa jokin asema, jokin hieno jalusta, jolta kompastun kun paskon housuuni.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi2/13/2011

    Suolihappoa

    VastaaPoista
  8. Eikä! Miten ihmeessä oksennat taas leirin jälkeen... vaikken edes tartuttanut tänä vuonna!?

    VastaaPoista
  9. maakotka on laskeutunut2/14/2011

    Minä oksensin perjantaina, Turussa.
    Kulkutautia, mitä lie.

    VastaaPoista
  10. raija,

    jospa sitä ois nyt vaan liikkeellä. ei sentään mitään leiriperinnettä olisi haussa nyt.

    tunnussana,

    hyvää ystävänpäivää sinulle <3

    VastaaPoista