tiistai 19. lokakuuta 2010

Yhtäkkiä tunsin syvää epäluuloa tuota tuntematonta pimeyttä kohtaan, joka veti minua ja painoi päätäni tyynyyn. En voinutkaan nukahtaa. Olin valvonut niin pitkään, että kadotin otteeni yöhön ja sen tavallisen liukuoven tuolle puolen. Nyt minua odottaa mustuus ja kammoan sitä. Miten huolettomasti olenkaan aina heittäytynyt uniin, kiivennyt sänkyyn, kääriytynyt peittoon ja pulahtanut tajuttomuuteen kuin lämpimään lampeen. Kello soimaan ja se kiskoo minut ylös, uinpa kuinka syvälle tahansa. Sukelluskello.

4 kommenttia:

  1. Sukelluskello. Voi miten kivasti sanottu. :)

    VastaaPoista
  2. :)

    Se ei vaan lohduttanut minua yhtään, kun yhtäkkiä yliväsyneenä en uskaltanutkaan nukahtaa. On kauheaa, että aivot sammuvat noin vain, syttyäkseen ehkä taas aamulla.

    VastaaPoista
  3. Se on kyllä totta. Mä olen joskus kauhistellut samaa asiaa, mutta nukahtanut ennen kuin olen ehtinyt kauhistua lopullisesti.

    VastaaPoista
  4. Minulla on sellainen taikauskoinen luulo, että jos ajattelen ahdistavia tai pelottavia asioita ennen nukahtamista, niin saatan vaikka nähdä painajaisia ja niitä kammoan valtaisasti.

    Mutta tässä sitä nyt ollaan, ja joka yö on nukuttu.

    VastaaPoista