torstai 16. syyskuuta 2010

Seitsemän hyvää ja kaunista



Näitä ei olekaan pitkään aikaan kiertänyt, mutta nyt sain tällaisen Tiinalta. Palkiintoon kuuluu kertoa itsestään seitsemän (7) paljastusta ja jakaa sama palkinto seitsemälle (7) bloggaajalle eteenpäin. Omani sain nyt sen verran myöhään, että lähes koko blogiverkko on jo palkittu.

Secrets:


1. Pidän läskistä lihassa. Sanotaan nyt kuitenkin, etten pidä lihasta läskissä, joten suhde on tärkeää pitää oikeana.

2. Useimmiten en uskalla nukkua pimeässä. Minulla on pieni yövalo.

3. Teini-ikäisenä olin kahden vuoden ajan vakuuttunut, että minulla on kammottavan ruma vasen korva. Sitten unohdin asian.

4. Samoihin aikoihin kehitin huomaamattani pienen neuroosin kankaissa olevien nyppyjen nyppimisestä. Se on aihettanut sellaista, että jos vaate on nyppyyntyvää laatua (kuten useimmat neulokset ovat), nypin niihin ennemmin tai myöhemmin reikiä. Hienosti olen onnistunut vähentämään sitä, mutta vielä ovat sukat uhreina ja joidenkin paitojen hihat.

5. Minulla on jauhot ja kattilat lipastonlaatikossa, ja kuohuviinilasit, hyönteismyrkky, teflonölypullo, kenkälankki sekä pikaliima liinavaatekaapissa.

6. Luen melkein kerran vuodessa Pienen runotytön ja nautin suunnattomasti villasukkamaisesta lohdun ja lempeyden tunteesta.

7. Kirjoja lukiessani muistan ruokia, joita olen tavannut syödä niihin aikoihin, kun olen kirjaa lukenut. Esimerkiksi Sinisestä linnasta tulee aina mieleen perunalaatikko. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin minulle tulee aika monestakin kirjasta mieleen perunalaatikko.

--
Jos joku uudemmista lukijoista (tai vanhoista) ei ole vielä tehnyt paljastuksia, niin haastaisin sellaisia mukaan.

2 kommenttia:

  1. mä olisin antanut sulla saman palkinnon, mutta tiina ehtikin jo. musta on ihastuttavaa, että sulle tulee kirjoista mieleen ruokia!

    VastaaPoista
  2. Sinäkin olisit ollut minun ykköslistassani, mutta meillä menee monesti Tiinan kanssa palkittavat ristiin.

    Hetken ajattelin, että rempaisen todella rumat paljastukset, mutta sitten päätin pitäytyä herttaisella linjalla. Se pukee minua. :)

    VastaaPoista