keskiviikko 11. elokuuta 2010

Sakea savusumu laahaa maata täälläkin. Uimalassa on pehmeän lämpöistä kuin hautomakoneessa. Laiturien kansilaudat vellovat lämmintä ja liukasta vettä. Laitan kengät laukkuun ja astelen hitaasti terävän soran yli.

Kolmas kerta tänä kesänä, ja pikkupojat hyppäsivät hyppytornin kymmenestä metristä. Joka kerta on tullut kaksi ja puoli metriä lisää seuraavalle tasolle. Nauran innoissani rimppakinttujen rohkeudelle. Minua harmittaa, ettei minulla ole edes uimapukua enää, mutta nielen harmistukseni, kun muistan miksi en ole sellaisiin asioihin paneutunut moneen vuoteen. En pahemmin sietänyt vettä vielä viime keväänä. Antaa sen olla. Istun huovalla ja luen Oryx and Crakea. Pian lapsilla on kylmä ja he kerääntyvät huovan ympärille värisemään pyyhkeissään. Kerron tarinoita, miten hurjia ja kamalia heidän vanhempansa olivat pieninä. Vanhat tavat kahdeksankymmentäluvulla olivat hirvittävät: lapset saivat juhlissa kakkua viimeisenä, jos sitä jäi ahneilta aikuisilta tähteeksi. Keittiövuoro kesti koko päivän. Limonadia sai 0,33 litran pullon juhannuksena.

--
--

Olen alkanut koskea erilaisiin pintoihin niin kuin lapset. Kaupassa sivelen maniokkia ja jamssia, toinen on nahkea ja toinen karheaa kuin säkkikangas. Kävellessä tökkään käteni muureihin ja rapistelen kaarnaa. Ne ovat aivottomia mielitekoja. Jotkuthan syövät tiilimurskaa ja savea tietämättä miksi, samoin minä työnnän sormiani kivenkoloihin ja levään. Minulla on puutetta aistimuksista, eksteroseptisista stimulanteista.

Unessa aikaa sitten uneksimani haudatut ruumiit ovat muuttuneet pehmeiksi ja pörröisiksi eläimiksi. Kuolleiksi yhtä kaikki. Kaivan maata, ja sieltä löytyy kasa näätien ja kaniinien tapaisia, vielä lämpimiä kappaleita.

4 kommenttia:

  1. Anne nyt kyllä narraat, ei kai 80-luvulla lapset enää joutuneet odotteleen pöytään pääsyä. Olin sillon jo aikuinen enkä saanut siltikään olla eka niinkuin en lapsenakaan. Sisarusteni lapset on sinun ikäisiä ja niille hyysättiin aina herkut ensimmäisenä. Tai no ne on ihan vähän nuorempia... siinäköhän se raja meni?

    VastaaPoista
  2. annikki8/14/2010

    Siinä se raja meni. Jossain -85-88 jälkeen syntyneille muuttui kulttuuri ihan täysin. Meillä oli vain vähän nuoremmat serkut jo sellaisia, joita hyysättiin myös vieraspaikoissa.

    Joku vanhempi sisko saattaa tulla naputtamaan siitä, että meidän ei ollut ihan pakko enää syödä lautasta tyhjäksi tms. ja kuri löystyi selvästi, vaikka yhä jossakin mummolassa piti syödä paleltuneet perunat nurisematta ja aina tehtiin selväksi, että lapset on tiellä ja väistävät aikuisia ja piste.

    Olen murroskauden epämääräinen kasvatti. Täyshyysäys ei ollut vielä saapunut, eikä vanha kasvatus vielä kadonnut.

    VastaaPoista
  3. Mä olen syntynyt 70-luvulla enkä koskaan ole kuullut tai nähnytkään sellaisesta kulttuurista, että lapset olisivat saaneet aikuisten jämät. Tai mitään keittiövuoroja. Limppariakin saatiin aina välillä, varsinkin kesällä ja saunassa.

    Liittyykö tää nyt siihen, kun hiljan luin jostain, että itä- ja länsisuomalaiset ovat keskenään käytännössä ihan eri rotuja, vai ihan vaan erilaisen kasvatuksen helmiä?

    VastaaPoista
  4. annikki8/14/2010

    Jaa-a. Enpä osaa sanoa. Eihän minun äitini esimerkiksi ole itäsuomalainen, vaan Pohjois-Pohjanmaalta ja molemmissa mummoloissa oli tiukemmat vaatimukset kuin meillä kotona. Minun mummolan ja nykyisten lasten mummolan välillä on melkoinen ero.

    Eiköhän ne kasvatusmenetelmät vaihtele ihan perheittäin, ja perheen/suvun sisällä sukupolvien mukaan. Voihan tässä olla myös kaupunki-maaseutu -jaottelua, tai pieni perhe - suurperhe, ahdistuneet - perusonnelliset, konservatiiviset - liberaalit, kissat - koirat jne.

    --

    "Entisaikaan" ja vanhat tavat tässä postauksessa kuvaavat siis meidän suvun jatkumoa, jossa perinteen mukaisesti pidetään yllä jakoa vanhan ajan työteliäisyyden ja uuden ajan kultalusikkaelämän välillä.

    Voisin kuvitella, että selittäisin lapsille myös silmät pyöreinä siitä, kuinka lapsuudessa meidän piti työskennellä suolakaivoksissa pienten hakkujen kanssa ja laulaa hei-hoo aina matkalla kotiin syömään pettuleipää ja akanaista puuroa, mutta tällä kertaa ihan pieni harmaa totuus riitti minulle huvitukseksi.

    VastaaPoista